Maastohiihdon virtuaalikirjasto
Tervetuloa tutustumaan virtuaalikirjastooni!
Tämä sivusto on tarkoitettu kaikille niille maastohiihdon ystäville, jotka seuraavat lajia aktiivisesti tai ovat sen harrastajia. Koska itsekin enemmän ja joskus vähemmän aktiivisena kuulun tähän joukkoon, olen halunnut tarjota myös muille samanhenkisille kattavan sivuston, josta löytyy kaikki tärkeimmät aiheeseen liittyvät sivut. Linkit olen jakanut kahteen pääosioon: kuntoilijalle-osa tarjoaa linkkejä, joista hyötyvät harrastajat, ja vastaavasti penkkiurheilijalle-osa sisältää sivustoja, joiden avulla innokas hiihdon kannattaja voi pitää itsensä ajan tasalla maastohiihdon uusimmista käänteistä.
Linkit ovat pääosin suomen- ja englanninkielisiä ja painottuvat maantieteellisesti Suomeen, Pohjoismaihin ja Pohjois-Amerikkaan, joissa laji tällä hetkellä on eniten näkyvillä. Linkkien valinnassa tärkeimpänä kriteerinä minulla on ollut kohderyhmä. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota etenkin sivujen ajankohtaisuuteen ja ainutlaatuisuuteen.
Linkkien kuvailussa puolestaan olen käyttänyt apunani Yleisten kirjastojen kymmenluokitusjärjestelmää sekä Yleistä suomalaista asiasanastoa. Sivustoni on rakennettu Oulun seudun ammattikorkeakoulun Virtuaalikirjasto-opintojaksolle. Muutamat kuvat, joita sivuilleni olen laittanut, on otettu keväällä 2007 Pyhäjärvellä järjestetyissä aikuisten SM-kilpailuissa.
Vaikka viime kausi onkin jo paketissa, todelliset hiihtäjät tehdään kesällä, joten hiihtoa voi seurata silloinkin! Ja mikäänhän ei estä harjoittelemasta ahkerasti vaikkapa ensi talven Finlandia-hiihtoon…
Tekijä: Enni Hakkarainen Viimeksi päivitetty: 14.05.2010